Jotain valmista sentään

Talven kunniaksi päivitin meille uuden ulkoasun. Bloggerissa on valitettavan vähän kivoja pohjavaihtoehtoja, mutta ihan hyvä tästä tuli.

Huovutettu pikkushiba on melkein valmis. Minä onneton vaan menin katkaisemaan neulan ja nyt pitää käydä ostamassa uusia, jotta viimeiset villat saadaan tökittyä kiinni.

Myös valkoinen villapaita on vihdoin valmis (myös hattu on tehty itse jämälangoista):

(^kuvaajana Teemu)

Teemu sai vihreäraidallisen pipon samanväristen tumppujen seuraksi (ja tumput ei tietenkään olleet kuvauksissa mukana, kädessä mun tekemät tumpunlämmittimet):


Se, että jotain saa valmiiksi, ei tarkoita sitä että projektit loppuisivat. Keskeneräisiä käsitöitä on jonossa vaikka kuinka: villasukista vain toinen on valmis, toisesta on varsi kesken, tilaustyönä tehty bolero on kesken, lankakauppaankin pitäisi lähteä sillä olis tarkoitus tehdä kahden tumput. Ja tietenkään juuri sen väristä lankaa ei satu varastoissa olemaan. Kaikkea muuta sitten varmaan löytyykin.

Jos puikot sattuukin laskemaan hetkeksi käsistään, on useampi muu projekti tiedossa. Isoisoisäni itse tekemä kolmiporrasjakkara odottaa kunnostusta (tarvikkeet kävin ostamassa tällä viikolla), rahi on päällystämättä, sohvapöytä pitäisi öljytä ja halkeama tilkitä. Viikonlopuksi pitäisi vielä hahmotella asuja katrilliesitykseen. Huhhuh. Jossain vaiheessa kun vielä ehtisi opiskelemaan ja koiraa viemään ja tiskaamaan ja pesemään pyykkiä ja.... Jos vaan hankkisi astianpesukoneen. :D

On olemassa kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka muokkaavat jonkin mieleisekseen ja ovat sitten tyytyväisiä, ja niitä, jotka tarvitsevat ympärilleen jatkuvaa muutosta. Ei taida olla epäilystäkään kumpien joukossa seison. Teemu kysyikin yhtenä päivänä että onks pakko koko ajan tehdä jotain. Katsoin hyvin hämmästyneenä, sillä vastaus oli mielestäni päivänselvä: on! Mitä sitä sitten tekisi, jos ei tekisi jotain. Harvemmin sitä tulee neulottua jotain sen takia että sitä ehdottomasti tarvitsisi.

Kun tarkemmin ajatellaan, niin suosikkivaiheeni on ehdottomasti suunnittelu. Materiaalien ja värien valinta saa aikaan adrenaliinihuipun, jonka voimalla sitten jaksaa itse työn pakertamisen. Tunnustan, että neulon mieluiten paksusta langasta suurilla puikoilla (=nopeasti valmista). Olen myös ahkera mittanauhan käyttäjä, jokainen sentti on askel kohti voittoa. Sitten voi ihailla työnsä hedelmää ja siirtyä seuraavan puuhan pariin.

Neulominen on helppo yhdistää telkkarin katseluun tai luennolla istumiseen. Ihan kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä yhtäaikaa. Liikunta ei esimerkiksi oikein onnistu puikot kädessä. Tykkään liikkua, mutta tarvitsisin kaverin tsemppaamaan. Teemu on sellainen kissa, että viihtyy parhaiten sisällä lämpimässä tietokoneen ruudun ääressä. Eikä sitä aina kehtaa kavereitakaan vaivata. Mut voisko joku kuitenkin tulla raahamaan mut pois täältä neljän seinän sisältä, pliis?


Viikon tähän mennessä ainoana aurinkoisena päivänä ulkoiltiin järven jäällä porukalla. Akiko on ihan hulluna lumeen! Erityisen ihanaa on lumipallojen pyydystäminen ilmasta:

(^kuvaajana Teemu)

Huomioikaa neidin villahousut! Akiko on kasvattanut superpaksun turkin, joka on nyt tosi hieno ja kiiltävä. Olen myös pohtinut sen käytöstä ja muutamia muutoksia on kyllä tullut. Nykyään se heiluttaa häntäänsä paljon enemmän ja helpommin. Se myös laittaa korvansa siihen kuuluisaan lentokoneasentoon useammin. Lentokonekorvat eivät kovin usein kuuluneet repertuaariin vielä pari kuukautta sitten. Ehkä se on siis sopeutunut ja shibautunut. :)

PS Tänään tulevat vihdoin sohva ja nojatuolit! Voi siis tulla useampikin kuin yksi vieras kerrallaan kylään.

edit: No oli pakko laittaa heti kuvia:

Akikon peti ei mahdu lattialle, joten se saa ehkä siirtyä nojatuolille. Ehkä.

Ei ne taida kaikki tohon olohuoneeseen mahtua... :D